Töitä olis, tehtävät vaan puuttuu

Istuin eilen penkillä rannalla, jossa jo viime kesänä eräs yhdistys piti kesäkahvilaa. Silloin he mainostivat, miten työllistävät yli 50 (!) henkilöä kesäksi toimintaa pyörittämään. Yksityinen yrittäjä hoitaisi homman yksin tai korkeintaan parin työntekijän turvin.

No, palaan eiliseen. Katselin , kun kahvila avattiin. Ulkona on viisi pöytää ja sinne piti lisäksi nostaa pari mainosta. N. 40-vuotias mies toimi ilmeisesti työnohjaajana ja 16-20- vuotiaita poikia oli sillä hetkellä ulkona neljä. Sisällä oli kuulemma lisää kahvinkeittäjiä. Mies kantoi muutaman tuolin ulos ja neuvoi poikia laittamaan ne pöytien ympärille. Hän itse ei kuitenkaan malttanut olla myös osallistumatta ja pojat saivatkin laittaa vain pari tuolia, kun mies itse hoiti loput.

Seuraavaksi piti laittaa pari viiriä niille tehtyihin putkiin. Taas mies kävi sormella osoittamassa putket ja yksi pojista laittoi viirit paikoilleen muiden seistessä vieressä ihmettelemässä.

Seuraava työ oli lakaista laatat ja mies antoi harjan erään pojan käteen. Tosin hän palasi kahden harjan vedon jälkeen ottamaan sen pois, kun tajusi, että hiekka pöllyää asiakkaiden päälle ja kahvin juojat jäivät hiekkapilven keskelle.

Seuraavaksi mies poikien katsellessa kantoi ulos mainoksen, jonka jalkaan laitetaan vettä. Hän lähti itse hakemaan kastelukannulla veden ja kaatoi sen jalkaan. Sitten hän siirsi mainoksen parin metrin päähän paikoilleen. Pojat katselivat ja varmaan minun laillani ihmettelivät, eikö se olisi kannattanut täyttää vasta oikealla paikallaan.

Näin päivän työt oli tehty 10:ssä minuutissa. Kahvilaa pyöritti lisäksi muutama kahvilatyöntekijä.

Tämä järjestö on mainostanut, miten se työlllistää niin kesätyöseteleillä kuin palkkatuella kymmeniä ja lisäksi on vielä kuntouttavaa työtoimintaa.

Tuota touhua seuratessa tuli ainoastaan sääli poikia, jotka oli “työllistetty”, mutta ilmiselvästi työtehtäviä ei ollut. Kun työministeri on kovasti koettanut keksiä sanktioita työttömille ja keppi viuhuen patistaa ( olemattomiin) työpaikkoihin, herää väkisin kysymys, vahtiiko kukaan, mihin työllisyysrahat upotetaan.

Minua suututti oikeasti poikien puolesta, kun he ovat luulleet pääsevänsä kesätöihin ja joutuvat sitten tempputyöpajan pyörteisiin. Paitsi, että tällainen antaa vääristyneen kuvan työelämästä, se on myös alentavaa ja varmasti tylsää.

Ainoa syy ottaa kymmeniä nuoria pyörittämään peukaloitaan on yhdistyksen rahoitus ja osaltaan kuntatalouden hoito. Kunta kun säästää sakkomaksuissa saatuaan yhdenkin työttömän kuntouttavaan työtoimintaan tai työkokeiluun.

Ministeriön olisi syytä katsoa, miten kortilla olevia työllisyysmäärärahoja käytetään. Vastaavia tapauksia on nimittäin paljon. Työnantajallekin on asetettava velvoitteita, vähintään se, että on työtehtäviä.

Viime kesänä nuori mies jäi kiinni, kun oli väärinkäyttänyt kesätyöseteleitä. Hän oli palkannut niillä nuoria, vaikka hänellä ei ollut tarjota töitä. Tuon kesätyösetelin antaman summan hän oli jakanut työnhakijan kanssa. Tuomiohan siitä tuli, mutta eipä tuo paljon eroa aloitukseni yhdistyksestä. He vaativat nuoret työpaikalle, mutta tehtäviä ei ole,

Olen sitä mieltä, että kaikki temppu- ja ilmaistyöt tulisi lakkauttaa. Saattaisi oikeita työpaikkoja aueta yllättävän paljon, kun ilmaista työvoimaa ei saisikaan. Jonkunhan ne työt olisi kuitenkin tehtävä.

Mutta koska työministeriö on lisäämässä ilmaistöitä, niin katsoisivat edes mihin verorahat laitetaan ja vaatisivat työnantajalta vastuuta.