Joutilaisuus on aikapommi

” Hyvinvointi perustuu työn tekemiseen ja verojen maksamiseen. Nuorille ei saa syntyä haaveita, että jään peruskoulun jälkeen vain sosiaaliturvan varaan chillailemaan. Joutilaisuus on aikapommi.”

“On siis tulossa sekä keppiä että porkkanaa. Okei, olkoon sitten niin. Pääasia on se, että järjen käyttö ei kärsi lisääntyvistä velvoitteista huolimatta. Työtön on aniharvoin työtön omaa syytään ja siksi kiusaamiseen ei ole mitään tarvetta. Suuri enemmistö haluaa tehdä palkkatöitä.

Ja ihan viimeiseksi, kaiken pohjana on se, että työtä, nimenomaan palkkatyötä on tarjolla. Se lienee kuitenkin se kaikkein vaikein asia toteuttaa?”

Tuossa kahden hyvin erilailla ajattelevan ihmisen mielipide työttömistä.

Tai siis…eipäs olekaan. Ensimmäisen on lausunut työministeri Lindström syyskuun Talouselämässä ja jälkimmäisen kansanedustaja Lindström, siis ennen ministerin pestiään omassa Uuden Suomen puheenvuorossaan.

Kun nyt katsoo hallituksen kaavailemia kiristyksiä työttömille, ei voi kuin ihmetellä, miten miehen mieli voi muuttua. Ministerin kannattaisi muistaa omat ajatuksensa ja ymmärtää ne. Työtön on tosiaan hyvin harvoin työtön omaa syytään ja siksi kiusaamiseen ei ole tarvetta.

Nyt kaavaillussa mallissa työttömän aktiivisuutta tarkastellaan kolmen kuukauden välein. Jos sitä ei löydy, seuraavan kolmen kuukauden jaksolle pamahtaa omavastuupäivä kerran kuussa.

Uusia omavastuupäiviä tulisi, jos työtön ei ole ollut edeltävän kolmen kuukauden aikana työssä vähintään viikkoa tai työssä vähintään 18 tuntia neljän viikon aikana tai työllistymistä edistävissä palveluissa vähintään viisi päivää. ”

Ja vaikka työtön hakisi kolmen kuukauden aikana sataa työpaikkaa siinä onnistumatta, ehto aktiivisuudesta jäisi täyttymättä ja edessä on karenssi. Näin siksi, että malli ei tunnista omatoimista työnhakua”, SAK:n työelämäasioiden johtaja Saana Siekkinen perustelee SAK:n blogissa keskusjärjestön penseää kantaa työttömyysturvaan suunniteltavaan aktiivimalliin.

Sama hallitus ,jonka tavoite oli byrokratian purku, lisää sitä roimasti. Sama ministeri, joka ei hyväksynyt työttömien kyykyttämistä heiluttaa nyt syyttävänä keppiä.

Aktiivisuus on aina hyvästä, mutta miten tuossa on huomioitu Suomen erilaiset olosuhteet tai työttömien laaja kirjo. Heitä on kaikissa ikäluokissa. Meillä on työttömiä, joilla on akateeminen tutkinto, mutta toisessa ääripäässä työttömiä, jotka vaativat kuntoutusta. Jo nyt vaikea päästä te-toimiston kursseille, entä kun hakijoiden määrä moninkertaistuu?

Lisätäänkö nyt erilaisia aktivointitoimenpiteitä, jotka eivät tutkitusti ole auttaneet työllistymään tähänkään asti? Kuntouttava työ on tarkoitettu tähän asti niille, joista ei työelämään suoraan ole. Tulevaisuudessa pakotetaan kaikki työttömät taistelemaan noistakin paikoista. Vievätkö vahvat nämäkin paikat ja heikoimmat putoavat kelkasta?

Työttömän on ollut byrokratian takia vaikea ottaa vastaan lyhyitä työsuhteita. Monesti työpätkä sekoittaa päivärahan maksatuksen ja pahimmillaan työtön joutuu olemaan viikkoja rahatta. Onko hallitus huomioinut tämän epäkohdan, kun koettaa nyt lisätä pakkotyötä pikku pätkinä? Ja tärkein kysymys on , missä ovat nämä työpaikat, joihin on mentävä? Miksi kukaan olisi työtön, jos töitä kerran on tarjolla?

Jatkossa siis työttömiä haastatellaan kolmen kuukauden välein. Ajatus ei minusta ole lainkaan huono, jos tarkoitus on tarjota töitä ja auttaa niiden löytämisessä. Nyt kuitenkin näyttää selkeästi siltä, että tässä luodaan systeemiä, jossa kytätään työtöntä ja tavoite on, miten monta sanktiota saadaan annettua. En myöskään usko, että näillä haastattelijoilla on resursseja oikeasti ohjata työhön tai käsitellä jokaisen työttömän yksilöllinen tarve.

“Ja ihan viimeiseksi, kaiken pohjana on se, että työtä, nimenomaan palkkatyötä on tarjolla. Se lienee kuitenkin se kaikkein vaikein asia toteuttaa?” Näin ministeri Lindström totesi puheenvuorossaan 2013. No niinpä, siksi kai hänkin menee nyt siitä, missä aita on matalin. Helpompaa kurittaa työtöntä kuin luoda edellytykset työpaikkojen syntymiselle.

Nyt koetellaan niin työttömän kukkaroa kuin mielenterveyttäkin. Kun samaan aikaan tehdään muitakin leikkauksia, mm. lääkekorvauksiin, niin ainakin minä katson pelolla tulevaisuuteen. Se on liian monen kohdalla sysimusta.

Lopuksi haluan antaa kehujakin. Pidän positiivisena, jos peruspäivärahaa voi käyttää starttirahana ja palkkatukena. Sama pitäisi toteuttaa heti myös ansiosidonnaisen kohdalla.

Suomen tilanne on huono ja työttömyys on korkea. Hallitus näyttää löytäneen syyllisen: se olet sinä, laiska työtön. Nähtäväksi jää, montako työpaikkaa syntyy, kun nämä vätykset aktivoidaan. Veikkaan, että nolla.